*

jessicavahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

Viime perjantaina sekä kotikaupunkiini että kotimaahani hyökättiin. Edelleen minun on hyvin vaikea pukea sanoiksi sitä tunneskaalaa, jota olen kokenut perjantaista asti. Suru, ahdistus, viha, pelko. Surusta vihaan ja takaisin siten, että pelko on jatkuvasti läsnä.

 

Arvelin, että tämän surullisen näytöksen myös Suomi tulee kokemaan, mutta en kyennyt arvaamaan, että se tapahtuu juuri Turussa. Siitä asti, kun vuodenvaihteessa tulin töihin Helsinkiin, olen tuntenut oloni turvattomaksi. Välttelen rautatieaseman seutua kuin ruttoa enkä mielelläni matkusta junalla tai metrolla mihinkään. Mutta onko se edes ihme, sillä olenhan monessa mielessä sopiva uhri; vaalea, nuori, kristitty, nainen. Raiskauksia, ryöstöjä ja nyt vielä terrori-isku.

Iskun jälkeen alkoi rasistipallolla heittely. Minua on syytetty niin rasistiksi kuin että hyötyisin poliittisesti jotenkin iskusta. Me olemme varoittaneet jo vuosia tästä. Vuosia me maahanmuuttokriittiset olemme jo pelänneet, että näin tulee käymään. Ihminen, joka väittää jonkun nauttivan tästä, on päästään sekaisin. Minä en nauti siitä, että vilkuilen jatkuvasti olan yli tai siitä, että ystäväni kertoo valitsevansa kenkänsä sen perusteella, että pystyy juoksemaan, jos tarvitsee.

Kuulin, miten joku perusteli, että Turku ei muuttunut - onhan se 800 vuotta vanha ja kokenut valloituksia, sotaa ja paloja. Se ei pidä kuitenkaan paikkansa, sillä nuo asiat eivät kuulu enää tähän vuosikymmeneen. Turku muuttui minulle ja monille muillekin.

Tilanne on aivan absurdi. Tilanne on kuin kotiini olisi hyökätty juuri verisesti ja minua käskettäisiin olemaan pelkäämättä ja pitämään ovi sepposen selällään. Kun sanon, että en uskalla ja että haluan, että saamme olla turvassa, minua syytetään vihapuheesta.


Kyllä minä vihaankin. Vihaan niitä raukkoja, jotka käyvät yhteiskuntamme kimppuun. Terroristit ovat rottia, jotka hyökkäävät selän takaa itseään pienempien naisten kimppuun. Vihaan sitä, että pelkään osallistua suuriin yleisötapahtumiin ja sitä, että joudun miettimään ovatko läheiseni turvassa. Vihaan sitä, että jotkut tahot puolustavat terroristeja mielenvikaisina yhteiskunnan uhreina. Vihaan sitä, että tässä maassa on tehty huonoa maahanmuuttopolitiikkaa ja sen seurauksena pelkään kävellä yksin paitsi pimeällä, nyt myös päivisin eikä tilanteelle edes aiota tehdä mitään. Vihaan sitä, että en saisi pelätä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Eero Mattila

Taitaa olla ensimmäinen lukemani kirjoitus, jossa suomalainen nainen käsittelee kokemaansa pelkoa. Hienoa!
- Kiitos rohkeudesta!

Käyttäjän jessicavahtera kuva
Jessica Vahtera

Kiitos!
Minulle tuli vahva tunne siitä, että tästä asiasta ei saisi puhua. Valtamedia, poliittiset päättäjät, feministit ja ties mitkä tahot toitottavat vain, että ei saa pelätä. Sitten niitä jotka pelkää syyllistetään pelon levittämisestä. Puhuisiko joku näin vaikka nuorelle jota pelottaa kouluampumisen jälkeen mennä kouluun? Tuskin.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Minulla tuli mieleen talvisota. Silloinkin raukkamainen vihollinen hyökkäsi Suomeen ja pommitti siviilejäkin. Silloin totuttiin siihen että kymmeniä ihmisiä kuoli joka päivä, joskus jopa satoja. Siitä tuli vuosiksi "normaali" tilanne. Siihen totuttiin, sille ei voinut mitään, jokaisen vainajan omaiset surivat, vainajat haudattiin, elämä jatkui.

Nyt on vastaava tilanne. Olemme sodassa jonka loppua emme tiedä emmekä voi voittaa sotaa. Huudot, kiroaminen ja viha ei auta. Iskut tulevat kuten venäläisten pommit varoittamatta. Evakkojuniakin pommitettiin ja ammuttiin konekivääreillä. Emme voi mitään, valitettavasti.

Totu sitä sallimahan
mik ei parkuen parane.

Eero Mattila

Aika raju rinnastus, mutta kyllä tässä jotain samaa on. Itärajalla partisaanien kohteiksi joutuneet eivät saaneet puhua kokemuksistaan, mikä oli kyllä järkyttävän raakaa toimintaa rikoksen uhreja kohtaan...

- Yhteishenkeä ja myötäelämisen kykyä tarvittaisiin. Vähintäänkin avointa keskustelua.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Toki tuon maailmalla velloneen terrorismiaallon jonkuntasoisen piikin ovat ennustaneet ja tietäneet jossain vaiheessa osuvan tänne syrjävaltioon muutkin kuin maahanmuuttokriittiset persut. Nämä ovat vain pitäneet asiasta suurempaa meteliä sen suuremmitta ansioitta.

Lähes jokainen meistä pelkää jotakin. Kuinka sen antaa näkyä ja tuntua jokapäiväisessä elämässä, on hyvin yksilöllistä. Jatkuva pelossa eläminen voi käydä mielenterveyden päälle. Maailmoja kiertäneet ovat jo vuosikymmeniä sitten havainneet, ettei ole terveellistä liikkua missä tahansa, mihin aikaan tahansa. Varsinkaan yksin. Ympäristön tarkkailu on terveellistä varovaisuutta.

Terrorismi Euroopassa oli pahimmillaan 1970-luvulla ja se näivettyi johtohahmojen eliminoinnilla. Samalla metodilla maallikkona uskoisin isiksenkin hiipuvan, kunnes toivottominkin pommimies on posauttanut itsensä atomeiksi. Uhreja vielä tulee, se on varma.

Toimituksen poiminnat